Vuoden satoa

Vuoden satoa

Ensimmäinen vuosi teologiaa Helsingin yliopistossa on tullut luettua, mutta olen loppujen lopuksi kirjoittanut tänne aika vähän mitään opintoihini liittyvää. Tässä kuitenkin pohdintaa syyskauden filosofian ja etiikan kursseilta. Otan kantaa Immanuel Kantin moraaliteoriaan sellaisena, kuin Esa Saarinen sen kuvaa teoksessaan Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin (1985).

Kant väitti, että moraali on ihmisen käytännöllisen järjen luomus. Järki on luonut sen ilmeisesti tiedostamattaan, sillä moraali on muuttumatonta. Sitä ei voi muotoilla ihmisen tahdon mukaan. Nietzsche oli myöhemmin sitä mieltä, että ihmisen on tietoisesti luotava oma moraalinsa, mutta Kant ei pitänyt tällaista mahdollisena. Moraalin asema inhimillisessä todellisuudessa muistuttaa jotenkin esimerkiksi kausaalilakia – sitä ei voi tiedollisesti oikeuttaa, mutta emme pärjää ilmankaan.

Kant esitti aukottoman moraaliperiaatteen eli kategorisen imperatiivin: "Toimi vain sellaisen periaatteen mukaan, jonka voit toivoa tulevan yleiseksi laiksi." Käskyssä ei ole mitään ehtoja eikä sen noudattamisella ole mitään päämäärää, ei ihmisten onnellisuutta tai sielun pelastusta. Sitä pitäisi noudattaa täysin itsetarkoituksellisesti. On huomattava, että Kantia ei "kiinnosta sovellettu moraaliteoria vaan … moraalin metafysiikka". Mutta mitä iloa on moraaliperiaatteesta, joka, vaikka onkin älyllisesti luodinkestävä, ei sovellu käytäntöön? Onko kategorinen imperatiivi sellainen? On keksittävä esimerkkitilanteita.

Ruandassa on sisällissota, ja hututaistelija lyö tutsilta pään poikki. Tässä hän toimii sellaisen periaatteen mukaan, jonka varmaankin toivoo tulevan yleiseksi laiksi: hän toivoisi, että muutkin hutut mestaisivat tutseja samaan malliin. Onko teko moraalinen? No nyt on huomautettava, että hututaistelija toimii toisenkin periaatteen mukaan, jota hän tuskin haluaisi korottaa yleiseksi laiksi. Ihminen lyö toiselta pään poikki. Ihmiset lyökööt toisiltaan päitä poikki. Ei kuulosta hyvältä periaatteelta.

Kysymys on nyt tästä: koska yksittäinen teko noudattaa lukuisia periaatteita (Kantin muotoilussa "maksiimeja"), toiset niistä yleisempiä ja toiset erityisempiä, minkä periaatteen toteuttajana tekoa on tarkasteltava? Tietenkin, välttääksemme moraaliset porsaanreiät, kaikkien periaatteiden. On toimittava vain sellaisen maksiimin mukaisesti, jonka voi toivoa tulevan yleiseksi laiksi.

Hyvä on. Mutta voiko tähänkään muka tyytyä? Nyt oletan, että kävelen äitini kanssa kadulla. Tuntematon mies hyökkää äitini kimppuun. Minulla on mukanani ase, jolla voin halutessani pysäyttää hyökkääjän. Jos käytän sitä Kantin periaatetta noudattaen, tahdon seuraavan tulevan yleiseksi laiksi:

Ihminen, jonka äiti joutuu päällekarkauksen uhriksi, ampukoon hyökkääjän, mikäli mahdollista.

Toisaalta toivon myös seuraavan pykälän ylöskirjaamista:

Ihmiset ampukoot toisiaan.

Esimerkki on raaka, mutta sillä pakotetaan tehokkaimmin esille moraali, josta todella olemme "a priori varmat". Uskon, että suurin osa ihmisistä, mikäli vain saisivat järkytykseltään kätensä liikkumaan, käyttäisi asettaan spekuloimassani tilanteessa. Kategorinen imperatiivi pakottaisi heidät vain seisomaan tumput suorina. Velvollisuus sitä kohtaan merkitseekin Saarisen mukaan "ehdotonta käskyä toimia vastoin halujamme, etuamme, taipumuksiamme, täysin tuloksista piittaamatta."

Lienee selvää, että moraalinen toiminta on joskus vastoin halujamme, etuamme jne. Mutta miksi sen pitäisi olla? Kristitty tai muslimi tottelee Jumalan käskyjä, jos tottelee, koska hän uskoo Jumalan voivan saattaa hänet vastuuseen toiminnastaan. Rangaistuksen pelko tai palkkion toivo voi ajaa hänet vastustamaan omia oikkujaan. Kantilla mitään tällaista ei ole olemassakaan. Kantin moraaliteoriassa vastuulla ei ole sijaa. Moraalisen toiminnan on oltava mistään riippumatonta ja mihinkään tähtäämätöntä, jotta se olisi moraalista toimintaa. Olen perinteisesti ollut kyllä huono hoksaamaan kehäpäätelmiä, mutta tuskin sentään täysi idiootti.

Kategorista imperatiivia rikkova ei joudu vastaamaan kenellekään mistään. Kenties Kant, joka halusi ihmisyyden olevan päämäärä sinänsä, katsoi, että tällainen ihminen saisi tehdä tiliä "ihmisyyden alttarilla". Mutta mitä sekään voisi tarkoittaa käytännössä, Kantin oman moraaliteorian puitteissa? Voivatko edes ihmiset saattaa toisiaan vastuuseen teoistaan? Nimittäin: mitä tuottaa mikä hyvänsä laissa säädetty rangaistus, käytyään läpi kategorisen imperatiivin mankelin? Vastaus: velvoitteen kaikille ihmisille toteuttaa määrättyä rangaistustoimenpidettä toisiaan kohtaan – ilman mitään syytä.

Ilman mitään syytä. Siinä voisikin olla Kantin moraaliteorian tunnuslause. Kanthan esitti syyn ja seurauksen ilmiöinä, joita todellisuudessa ei välttämättä ole, mutta jotka inhimillisessä kokemuksessa ovat väistämättömiä. Tämä on häikäisevän viisasta - miksi siis luopua syyn ja seurauksen inhimillisestä välttämättömyydestä moraaliteoriassakaan? Kategorista imperatiivia noudatetaan sen itsensä takia, eli se on itse oma syynsä ja oma seurauksensa. Tällainen kvaliteettimääre on kuitenkin ihmiselle ilmeisen käsittämätön. Lienee toteen näytettyä, ettei Kantia kiinnosta moraali käytännössä vaan metafyysisessä mielessä.

Ihminen tarvitsee noudattamalleen käskylle jonkin muun syyn kuin käskyn itsensä. Edes kuuluisa natsi Adolf Eichmann, joka vetosi kantilaiseen velvollisuudentuntoon selittäessään toimintaansa kansanmurhan koordinaattorina, ei varmasti totellut saamiaan käskyjä "niiden itsensä takia". Häntä sitoi velvollisuus Führeriä kohtaan, jonka tahtoa hän katsoi toteuttavansa. Mistä Führer sitten oli saanut velvoittavan arvovaltansa on eri kysymys, johon historioitsijat ovat yrittäneet vastata monen monta kertaa.

Toistan kysymyksen: miksi meidän pitäisi koskaan toimia moraalisesti omia halujamme vastaan? Vastaus "koska kategorinen imperatiivi" on yksinkertaisesti huono, koska se ei ole inhimillisesti käsitettävissä eikä vetoa juuri kehenkään. Se jättää ihmiset kylmiksi. Sen sijaan jo vanha kunnon "koska muuten voit joutua helvettiin" saattaa nostattaa edes vähäisen hien otsalle.