Kannanotto eurovaaleihin
Toukokuun 25. päivä Suomessa on, lukuisien muiden maiden tapaan, vaalipäivä. Maastamme valitaan silloin 13 edustajaa Euroopan parlamenttiin. Seuraavassa pohdin, miksi nämä vaalit ovat Suomen kannalta erityisen tärkeät, mitä puoluetta aion äänestää, sekä miksi nyt kannattaa edes harkita kyseisen puolueen tukemista – oli sisäpoliittisissa kysymyksissä sitten millä hyvänsä kannalla.
Vaalien merkitys
Sanottakoon tärkein heti alkuun: näissä vaaleissa päätetään Suomen itsenäisyydestä. Yhteisvaluutta euro, johon monet EU:n jäsenmaat ovat sitoutuneet, horjuu edelleen kuilun partaalla. Kriisi ei ole kadonnut mihinkään. Viime marraskuussa Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan toi julki arvionsa, että vain EU:n muuttaminen liittovaltioksi voisi enää pelastaa euron. Samaa ovat ajatelleet jotkut muutkin, mihin tulemme myöhemmin tässä artikkelissa. EU:n laajuisen pankkiunionin luomisen Greenspan uskoi vievän liittovaltion suuntaan. Ja millaisesta kehityksestä saimmekaan lukea viime kuun lopulla? Tai jo viime vuonna? Suunta on selvä – mutta nyt on vielä mahdollisuus viheltää peli poikki demokraattisin keinoin. Miksi se pitäisi käyttää?
EU:n kehittyminen täydellisesti liittovaltioksi (monessa mielessähän se on sitä jo nyt) merkitsisi ennen kaikkea Suomen budjettivallan ottamista pois eduskunnaltamme ja sen siirtämistä Brysseliin. Se, mihin Suomessa käytetään rahaa ja kuinka paljon, päätettäisiin Suomen ulkopuolella. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä nähdäkseen, että tämä kehitys on jo alkanut; näin sopii päätellä, kun jopa Yleisradio on huomioinut asian.
Suomelle kuuluu tällä hetkellä 13/751 edustajanpaikkaa Euroopan parlamentissa. Jos teemme yksinkertaisen jakolaskun, saamme tietää, kuinka monta prosenttia EU:n päätösvallasta kuuluu suomalaisille. Tulos on noin 1,7. Entä jos EU olisi varsinainen liittovaltio, montako prosenttia Suomen päätösvallasta silloin kuuluisi suomalaisille? Aivan niin! Kuka uskaltaa olettaa, että seitsensatainen sekamelska Euroopan eri kansoja tietäisi kahtasataa suomalaista paremmin, miten juuri täällä tulee asioita hoitaa? Kättä ylös vaan.
Millä tavalla Suomen itsenäisyyttä sitten voi vaalia tuona toukokuisena äänestyspäivänä? Seuraavaksi miettikäämme sitä.
EU:n kehittyminen täydellisesti liittovaltioksi (monessa mielessähän se on sitä jo nyt) merkitsisi ennen kaikkea Suomen budjettivallan ottamista pois eduskunnaltamme ja sen siirtämistä Brysseliin. Se, mihin Suomessa käytetään rahaa ja kuinka paljon, päätettäisiin Suomen ulkopuolella. Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä nähdäkseen, että tämä kehitys on jo alkanut; näin sopii päätellä, kun jopa Yleisradio on huomioinut asian.
Suomelle kuuluu tällä hetkellä 13/751 edustajanpaikkaa Euroopan parlamentissa. Jos teemme yksinkertaisen jakolaskun, saamme tietää, kuinka monta prosenttia EU:n päätösvallasta kuuluu suomalaisille. Tulos on noin 1,7. Entä jos EU olisi varsinainen liittovaltio, montako prosenttia Suomen päätösvallasta silloin kuuluisi suomalaisille? Aivan niin! Kuka uskaltaa olettaa, että seitsensatainen sekamelska Euroopan eri kansoja tietäisi kahtasataa suomalaista paremmin, miten juuri täällä tulee asioita hoitaa? Kättä ylös vaan.
Millä tavalla Suomen itsenäisyyttä sitten voi vaalia tuona toukokuisena äänestyspäivänä? Seuraavaksi miettikäämme sitä.
Keitä en ainakaan äänestä?
Kuluneen hallituskauden aikana on tapahtunut asioita, joita en voi jättää huomiotta, kun suunnittelen äänestyspäätöstäni. Toivon sydämestäni, etteivät muutkaan jätä. Hallituksemme on luovuttanut miljardeja euroja suomalaista rahaa EU:n kriisimaiden tukemiseen vastoin EU:n omaa perussopimusta. Lisäksi se salasi kreikkalaisten pankkien kanssa tehdyn sopimuksen Suomen lakien vastaisesti, ja kehtasi vielä esittää, että kyseessä oli Suomen riskit kattava "vakuussopimus", vaikka näin ei ollut. Tästä ei oikeasti voi vetää muita johtopäätöksiä kuin sen, että hallituksemme on valehtelevien rikollisten käsissä. Ja minä ainakin kieltäydyn äänestämästä valehtelevia rikollisia.
Aivan kuin EU:n sääntöjen ja Suomen lain rikkomisessa sekä perättömien tietojen antamisessa ei olisi kylliksi, huomaamme hallituksemme syyllistyneen vielä kolmanteenkin, näitäkin ryökälöintejä suurempaan häpeällisyyteen. Moni on epäilemättä ollut kiihdyksissään kevään 2014 kehysriihen päätöksistä, joissa säästetään ja leikataan ties mistä. Vain pyhimmistä pyhimmät, siis kehitysapu, YLEn määrärahat ja maahanmuuton kustannukset näyttävät jääneen rauhaan. No, kajoamatta niihinkään on sentään saatu aikaan 2,3 mrd euron säästöt – siinähän on jo melkein saatu takaisin ne rahat, jotka hallitus hassasi Kreikan toiseen tukipakettiin!
Alkaako valjeta? Sen sijaan, että hallitus olisi pitänyt itsellään sanotut miljardit (mikä olisi ollut aivan oikein), se ymppäsi ne eurooppalaiseen tukipakettiin (mikä oli sääntöjen vastaista), ja kerää ne nyt takaisin suomalaisista lapsilisistä, peruskoulutuksesta ja muista, ilmeisesti "vähempiarvoisista" yhteyksistä. Tämä voi tuskin johtua muusta kuin siitä, että ministereillämme oli kovempi paine miellyttää ulkomaisia kollegojaan kuin omia äänestäjiään kotimaassa. Tämän johdosta kasvattakaamme heidän meriittiensä mittaa: valehtelevia, kansansa laiminlyöviä rikollisia. Nimitys on armoton, kärjistävä, riidanhaluinen – mutta perustuu tosiseikkoihin. Eikä totuus ole aina kaunista.
Olen nyt toivottavasti selvittänyt, miksi hallituspuolueet eivät tämän äänestäjän luottamusta nauti. Jäljelle jää kahden kamppailu. Kumpaan panisin toivoni, Keskustaan vai Perussuomalaisiin?
Kuten todettua, näissä vaaleissa äänestäjän viestin perillemeno on tavallistakin tärkeämpää. Sekä Keskustan että PS:n vaaliohjelmaan on kirjoitettu suora vastalause EU:n liittovaltiokehitykselle. Näin helposti ei siis löydy ratkaisevaa eroa, joten miettikäämme, mitä muuta tiedämme näistä puolueista, etenkin niiden tähänastisesta toiminnasta Euroopan parlamentissa. Perussuomalaisten edustajat istuvat tällä haavaa Europe of Freedom and Democracy -ryhmässä, joka suoraan kertoo vastustavansa liittovaltiota (jos tulkitsen oikein periaatejulistuksen termin "single centralised European superstate").
Keskusta taas kuuluu Alliance for Liberals and Democrats for Europeen, jonka ohjelmassa ei mainita vastaavaa (ohjelman voi ladata täältä). Tämä herättää itsenäisyydestämme kiinnostuneessa äänestäjässä epäilyksiä, jotka melko pienellä vaivalla osoittautuvat oikeiksi – pitihän se arvata, että ALDE:n johtaja, Guy Verhofstadt, on julistanut liittovaltiota tarvittavan eurokriisin ratkaisemiseksi. Ja jos vielä jotain epävarmuustekijöitä kaivataan, niin tässä tulee: Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti vielä viime kesänä mahdollisena, että Kreikalle voitaisiin myöntää kolmas paketti. Siis vaikka kaksi ensimmäistäkin olivat olleet laittomia ja tuloksettomia.
Vaikka Keskustaa ei liene aiheellista piestä yhtä rankasti kuin hallituspuolueita, on aivan selvää, että kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavan ja omia sääntöjään noudattavan EU:n tavoittelijalle se on riskisijoitus. En voi olla varma, millaisia tuloksia Keskustan äänestäminen tuottaisi; ja kertoohan tunnettu sanontakin, mitä tämä puolue aina tekee. Haluan äänestää puoluetta, joka
1) ei ole ryvettynyt nykyhallituksen hämäräperäisessä politiikassa
2) on sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla sitoutunut päätösvallan pitämiseen Suomessa
3) on aidosti kiinnostunut siitä, että Euroopan unioni noudattaa omia sääntöjään.
Äänestän siis Perussuomalaisia, ja uskon, että se on ainoa varma valinta. Valintaani tukee entisestään Timo Soinin ja kumppaneiden hämmästyttävä tarkkanäköisyys euroasioissa. EU:n yhdentyminen nykyistä pidemmälle johtaa siihen, että asioistamme päättävät yhä enemmän ihmiset, jotka ovat kaukana Suomesta ja suomalaisista, ihmiset, jotka eivät tunne meitä eivätkä meidän etujamme. Se johtaa tilanteeseen, jossa Suomesta voidaan yhä helpommin siirrellä miljardeja Euroopan toiselle laidalle, miljardeja, joilla voitaisiin esimerkiksi kustantaa vanhuksillemme paremmat ateriat kuin tämä. Se johtaa siihen, että Suomi pannaan uhrautumaan muiden maiden puolesta, vastoin sekä moraalia että lakeja. Maamme on itsenäisen historiansa aikana jo kerran uhrautunut muiden puolesta, koska vaihtoehtoa ei silloin ollut. Nyt on, ja tiedämme kyllä, mikä.
Alkaako valjeta? Sen sijaan, että hallitus olisi pitänyt itsellään sanotut miljardit (mikä olisi ollut aivan oikein), se ymppäsi ne eurooppalaiseen tukipakettiin (mikä oli sääntöjen vastaista), ja kerää ne nyt takaisin suomalaisista lapsilisistä, peruskoulutuksesta ja muista, ilmeisesti "vähempiarvoisista" yhteyksistä. Tämä voi tuskin johtua muusta kuin siitä, että ministereillämme oli kovempi paine miellyttää ulkomaisia kollegojaan kuin omia äänestäjiään kotimaassa. Tämän johdosta kasvattakaamme heidän meriittiensä mittaa: valehtelevia, kansansa laiminlyöviä rikollisia. Nimitys on armoton, kärjistävä, riidanhaluinen – mutta perustuu tosiseikkoihin. Eikä totuus ole aina kaunista.
Keitä äänestän ja miksi?
Olen nyt toivottavasti selvittänyt, miksi hallituspuolueet eivät tämän äänestäjän luottamusta nauti. Jäljelle jää kahden kamppailu. Kumpaan panisin toivoni, Keskustaan vai Perussuomalaisiin?
Kuten todettua, näissä vaaleissa äänestäjän viestin perillemeno on tavallistakin tärkeämpää. Sekä Keskustan että PS:n vaaliohjelmaan on kirjoitettu suora vastalause EU:n liittovaltiokehitykselle. Näin helposti ei siis löydy ratkaisevaa eroa, joten miettikäämme, mitä muuta tiedämme näistä puolueista, etenkin niiden tähänastisesta toiminnasta Euroopan parlamentissa. Perussuomalaisten edustajat istuvat tällä haavaa Europe of Freedom and Democracy -ryhmässä, joka suoraan kertoo vastustavansa liittovaltiota (jos tulkitsen oikein periaatejulistuksen termin "single centralised European superstate").
Keskusta taas kuuluu Alliance for Liberals and Democrats for Europeen, jonka ohjelmassa ei mainita vastaavaa (ohjelman voi ladata täältä). Tämä herättää itsenäisyydestämme kiinnostuneessa äänestäjässä epäilyksiä, jotka melko pienellä vaivalla osoittautuvat oikeiksi – pitihän se arvata, että ALDE:n johtaja, Guy Verhofstadt, on julistanut liittovaltiota tarvittavan eurokriisin ratkaisemiseksi. Ja jos vielä jotain epävarmuustekijöitä kaivataan, niin tässä tulee: Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti vielä viime kesänä mahdollisena, että Kreikalle voitaisiin myöntää kolmas paketti. Siis vaikka kaksi ensimmäistäkin olivat olleet laittomia ja tuloksettomia.
Vaikka Keskustaa ei liene aiheellista piestä yhtä rankasti kuin hallituspuolueita, on aivan selvää, että kansojen itsemääräämisoikeutta kunnioittavan ja omia sääntöjään noudattavan EU:n tavoittelijalle se on riskisijoitus. En voi olla varma, millaisia tuloksia Keskustan äänestäminen tuottaisi; ja kertoohan tunnettu sanontakin, mitä tämä puolue aina tekee. Haluan äänestää puoluetta, joka
1) ei ole ryvettynyt nykyhallituksen hämäräperäisessä politiikassa
2) on sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla sitoutunut päätösvallan pitämiseen Suomessa
3) on aidosti kiinnostunut siitä, että Euroopan unioni noudattaa omia sääntöjään.
Äänestän siis Perussuomalaisia, ja uskon, että se on ainoa varma valinta. Valintaani tukee entisestään Timo Soinin ja kumppaneiden hämmästyttävä tarkkanäköisyys euroasioissa. EU:n yhdentyminen nykyistä pidemmälle johtaa siihen, että asioistamme päättävät yhä enemmän ihmiset, jotka ovat kaukana Suomesta ja suomalaisista, ihmiset, jotka eivät tunne meitä eivätkä meidän etujamme. Se johtaa tilanteeseen, jossa Suomesta voidaan yhä helpommin siirrellä miljardeja Euroopan toiselle laidalle, miljardeja, joilla voitaisiin esimerkiksi kustantaa vanhuksillemme paremmat ateriat kuin tämä. Se johtaa siihen, että Suomi pannaan uhrautumaan muiden maiden puolesta, vastoin sekä moraalia että lakeja. Maamme on itsenäisen historiansa aikana jo kerran uhrautunut muiden puolesta, koska vaihtoehtoa ei silloin ollut. Nyt on, ja tiedämme kyllä, mikä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti